Suomalaiset Kasinot Articles

Suomalaiset Kasinot

Suomalaiset kasinot ovat ehdottomassa nousussa nykypäivänä. Ennen me suomalaiset pelasimme vain ja ainoastaan Veikkauksen (tai oikeamminkin aiemmin Raha-automaattiyhdistyksen eli RAY:n) pelejä, mutta nyt kun nettikasinot ovat yleistyneet myös maailmalla, ovat pelit vähitellen levinneet myös meidän tietoisuuteemme. Useiden eri tekijöiden voidaan sanoa vaikuttaneen nettikasinoiden tämänhetkiseen kultakauteen, mutta suurin on varmastikin teknologian kehitys. Nettiyhteydet ja tietokoneet ovat yksinkertaisesti sen verran nopeita ja laadukkaita tänä päivänä, että pelipalveluiden pyörittäminen internetissä on helpompaa kuin koskaan aiemmin. Laadukkaat teräväpiirtotekniikkaa hyödyntävät pelit pystytään nopeilla valokuituyhteyksillä toimittamaan lähestulkoon kenen tahansa kotiin ilman yskähtelyjä ja keskeytyksiä. Samalla kun pelipalveluiden suosio ulkomailla on kasvanut, myös suomalaisia nettikasinoita on alkanut ilmestymään markkinoille aiempaa enempää. Suomalaisen Veikkauksen ansiosta olemme helppoa kohderyhmää kasinoille, sillä meitä ei juurikaan tarvitse opettaa netissä pelattavienkaan pelien suhteen tavoille, vaan olemme valmiit rekisteröitymään ja lunastamaan bonuksia saman tien. Mikäli siis laadukas suomalainen nettikasino kiinnostaa, niin tällä sivustollamme pyrimmekin esittelemään sinulle kaikkein parhaat pelipaikat.

Parhaat suomalaiset nettikasinot

Lähestulkoon kaikki suosituimmat nettikasinot tarjoavat nykyään palvelunsa myös suomen kielellä. Useat sellaisetkin toimitsijat, jotka ovat avanneet virtuaaliset ovensa jo vuosikausia sitten, ovat vähitellen ottaneet valikoimiinsa myös meille omimman kielimuodon. Ylipäätään suosittelemmekin aina kun mahdollista pelaamaan nimenomaan suomalaisten nettikasinoiden sivustoilla, sillä sillä tavoin mahdolliset kielimuuriongelmat ja väärinkäsitykset saadaan vältettyä kaikista parhaiten. Kun raha on kyseessä, kannattaa virheiden määrä minimoida mahdollisimman tehokkaasti.

Mikä ylipäätään on suomalainen kasino?

Määritelmästi suomalainen kasino on itse asiassa varsin sama asia kuin suomenkielinen kasino. Totuushan nimittäin on, että Suomessa nimenomaan Suomen valtiolla on monopoliasema kasinotoiminnan pyörittämisessä Suomen maaperällä. Käytännössä tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että meidän valtiomme rajojen sisällä ei kukaan muu saa pyörittää pelitoimintaa. Täysin suomalaisia kasinoita ei tällä määritelmällä ole siis oikeastaan kuin yksi tai tulkinnasta riippuen kaksi. Veikkaushan nimittäin on pääasiallinen suomalaisista kasinopeleistä vastaava pelitoimittaja ja ollutkin jo vuosikausia. Ahvenanmaalla sijaitsevalla Pafilla on kuitenkin oikeus tuoda pelejään Suomen laivoille. Mantereella Veikkaus on kuitenkin se niin sanottu yksi ja ainoa suomalainen kasinotoimitsija. Toisaalta suomalaisiksi kasinoiksi voitaneen laskea myös sellaiset kasinot, jotka ylipäätään tarjoavat pelipalveluitaan suomalaisille pelaajille ja vieläpä selvällä suomen kielellä. Tällaisissa yhtiöissä on tavallisesti paljon suomalaisia töissäkin, jotta esimerkiksi asiakaspalvelua voidaan tarjota asiakkaan omalla äidinkielellä. Samalla tavalla tällaisella suomalaisella kasinolla saattaa olla suomalainen johtokunta, vaikkakin kasino itsessään onkin kirjattu ulkomaille. Ei siis ole millään muotoa mahdotonta, että Suomi-kasinot ovat hyvinkin suomalaisia, vaikka ne sijaitsevatkin valtion rajojen ulkopuolella. Suomalaisuus on siis – samoin kuin suomalaisten kansalaistenkin on tapauksessa – jokseenkin joustava ja hengittävä käsite.

Suomalainen kasino – takuu korkealle laadulle

Jos kasinopelit vain suinkin kiinnostavat, niin miksipä et valitsisi suomalaista kasinoa? Suomalaiset kasinot on tehty nimenomaan palvelemaan suomalaisia asiakkaita. Kukaan ei tiedä paremmin, mitä suomalainen haluavat, kuin mitä toinen suomalainen tietää. Suomalaiselta nettikasinolta löydät pelejä ja palveluita, jotka sopivat parhaiten nimenomaan suomalaiseen makuun. Myös palvelun saaminen omalla äidinkielellä on äärimmäisen tärkeää, sillä tällä tavoin monet alaan liittyvät termit, ohjeet ja ehdot pystyy ymmärtämään, noh, selvällä suomen kielellä. Kotimainen kasino varmistaa, että pelaaminen pysyy selkeänä ja aina omaan makuun sopivana.

Verovapaita voittoja suomalaisille

Suomalaiset kasinot tarjoavat verovapaita voittoja suomalaisille pelaajille. Tämä puolestaan on erityisen kätevää silloin, kun pelaat niin sanottuja progressiivisia jackpot-pelejä. Tällaisissa peleissä kaikista pelaajien panostamista euroista pieni osa siirtyy pelin yhteen tai useampaan jättipottiin. Pienistä puroisto muodostuu lopulta suuri valtameri, jonka myötä päävoitot tällaisissa peleissä voivat nousta jopa kymmeniin miljooniin euroihin. Voititpa sitten miljoonia tai useita tuhansia, on tärkeää suosia suomalaisia kasinoita, sillä silloin voit olla varma, että voitot päätyvät lopulta omaan taskuusi eivätkä jonkin vieraan maan verottajalle. Netticasino.com on esimerkiksi erinomainen paikka jackpot-pelien ystäville, jotka haluavat aina pitää voittonsa ennemmin itsellään. Voudin kanssa asioiminen saattaa nousta ongelmaksi esimerkiksi silloin, kun pelaajalla on tapana hakea hakukoneilla uusia pelipaikkoja itselleen. Oli voitto kuinka pieni tai suuri tahansa, on siitä ikävä lähteä pulittamaan esimerkiksi Yhdysvalloille siivua. Suomalaisilla ja suomenkielisillä kasinoilla pelatessa voit olla varma, että palvelut on optimoitu nimenomaan oman maan pelaajille, eikä veroja näin ollen tarvitse pulitella ympäri maailmaa. Suurin ongelma ei muille maille verojen maksamisessa ole välttämättä edes se maksettujen voittojen määrä, vaan lakipykälien ja erilaisten asetusten loputon tutkiminen lain oikealla puolella pysymiseksi. Kaikki on yksinkertaisesti paljon helpompaa, kun pelipaikkana on suomalainen kasino ulkomaalaisen sijasta.

Miksi valita suomalainen kasino?

Olemme tässä artikkelissamme käsitelleet suomalaisia kasinoita ja muun muassa niiden tuomaa voittojen verovapautta. Ei siis lopulta ole vaikeakaan tulla siihen lopputulemaan, että suomalainen nettikasino on suomalaisella pelaajalle paras paikka pelata. Pelaaminen voi olla itsessään varsin monipuolista, hauskaa ja jännittävää puuhaa, joten me pelaajat emme useinkaan kaipaa lisäjännitystä esimerkiksi turvallisuusseikoissa. Suomalaisilla kasinoilla voimme olla varmoja, että kyseessä on oikeasti laadukas ja vastuullinen pelipaikka, sillä mikään huijari ei varmasti laittaisi pystyy näin pienen valtion asukkaille omaa huolellisesti tehtyä huijaussivua. Ei ole mikään sattuma, että esimerkiksi sähköpostiin toisinaan saapuvat roskapostihuijaukset ovat kirjoitusasultaan ja muulta sisällöltään niinkin heikkolaatuisia. Huijareilla ei ole aikaa tai halukkuutta tehdä huijauksistaan uskottavia, vaan idea on nimenomaan puijata rahaa ja resursseja sellaisilta henkilöiltä, jotka ovat valmiit menemään niin sanottuun helppoon. Tämän vuoksi ei myöskään olisi järkeä perustaa aidon kaltaista suomenkielistä kasinoa tarkoituksena huiputtaa – tähän riittävät vallan hyvin englanninkieliset, tuhansia kertoja enemmän kieltä ymmärtäviä asiakkaita houkuttelevat rysät. Mikäli olet Suomen kansalainen, niin meidän suosituksemme on ehdottomasti pelata suomalaisilla kasinoilla. Kotimaiset kasinot tuntevat meidän maamme asukkaat ja makumme paremmin kuin kukaan muu ja tarjoavat myös kinkkisten tilanteiden yllättäessä asiakaspalvelunsa jälleen kerran selvällä suomen kielellä. Samaten kaikki mahdolliset tervetuliaisbonukset ja kampanjat on suunniteltu suomalaiseen makuun. Jos siis haluat oikeanlaista ja varmasti luotettavaa ja rehellistä tukea ja turvaa, valitse jokin suosituslistamme kasinoista – pääset nauttimaan rennoissa ja varmoissa merkeissä kotimaisen kasinon hellässä huomassa!

Usein Kysytyt Kysymykset

Onko nettikasinoilla pelaaminen laillista Suomessa?

Suomessa uhkapelimonopoli varmistaa sen, että Suomen maaperällä pelejä saa tarjota vain RAY ja Veikkaus. Tästä syystä suomalaiset nettikasinot ovatkin siirtyneet muualle Eurooppaan ja suurin osa pelifirmoista löytyy Maltan auringon alta. Vaikka Suomessa onkin uhkapelimonopoli joka ei katso hyvällä nettikasinoiden toimintaa, ei se kuitenkaan estä pelaajia siirtymästä pelaamaan nettiin. On siis täysin laillista pelata millä tahansa nettikasinolla tai pokerisivustolla, olipa sivuston pääkonttori sitten missä maassa tahansa. Pelaaminen on laillista niin kauan kuin nettikasinolta löytyy peliviranomaisten myöntämä lisenssi. Ainoana poikkeuksena on joidenkin lisenssialueiden kasinot, jotka ovat rajoitettu vain kyseisen maan kansalaisille. Näille kasinoille rekisteröityminen kuitenkin yleensä estetään automaattisesti, jos pelaaja ei voi liittyä kasinolle sijaintinsa puolesta.

Mitkä ovat rahapelejä koskevat lait Suomessa?

Suomen rahapelilainsäädäntö koskee luonnollisesti vain niitä rahapelien tarjoajia, jotka toimivat Suomen rajojen sisäpuolella. Koska tarjonta Suomessa on varsin suppea, ovat monet pelaajat siirtyneet pelaamaan muille eurooppalaisille nettikasinoille. Suomen lain mukaan nettikasinoilla pelaaminen on laillista kaikille vähintään 18-vuotiaille. Laissa kielletään ainoastaan nettikasinoiden mainonta valtamediassa, mutta näistäkin nettikasinot ovat löytäneet porsaanreikiä ja keinoja mainostaa tuotteitaan myös suomalaisille pelaajille.

Täytyykö minun maksaa veroja?

Voittojen verotus on kiinni kyseisen nettikasinon pelilisenssistä. Voitoista täytyy maksaa veroja vain silloin, jos pelaat kasinolla, joka toimii Euroopan talousalueen ulkopuolella. Näitä kasinoita ovat muun muassa Curacaon pelilisenssillä varustetut kasinot. Euroopan talousalueeseen kuuluu muun muassa Malta, Viro, Gibraltar ja Iso-Britannia, joten jos pelaat nettikasinolla jolta löytyy edellä mainitun maan pelilisenssi, ovat voitot aina verovapaita.

Voiko kasinoihin luottaa?

Yleisesti ottaen kyllä. Toki satojen nettikasinoiden joukkoon mahtuu myös niitä yksilöitä, joilla ei ole aivan puhtaat jauhot pussissa, mutta pääsääntöisesti nettikasinot ovat luotettavia ja turvallisia. Pienellä vaivalla saa selvitettyä löytyykö nettikasinolta pelilisenssi ja jos kasino on varustettu esimerkiksi Maltan viranomaisten myöntämällä pelilisenssillä, voit pelata kasinolla turvallisin mielin. ETA (Euroopan talousalue)-kasinot ovat luotettavia, sillä lainsäädännöt ovat Euroopan sisällä tiukat. Rahansiirtoja valvotaan tarkasti ja kaikki maksut suojataan täydellisesti uusimmalla salausteknologialla. Nettikasinot varmistavat pelaajien henkilöllisyyden viimeistään kotiutuksen yhteydessä pyytämällä esim. kopion henkilöllisyystodistuksesta ja talouslaskusta. Henkilötietojen varmistus on yksi osa pelilisenssin ehtoja, jotka on määritelty EU:n lainsäädännössä. Tällä pyritään estämään muun muassa nettikasinoiden kautta tapahtuvaa rahanpesua sekä varmistamaan, etteivät alaikäiset pääse pelaamaan nettikasinoilla.

Voiko pelejä pelata oikealla rahalla?

Ilman muuta. Pelejä voi pelata oikealla rahalla ja talletuksia voi tehdä monella eri tavalla. Suosituimpiin ja yleisimpiin talletusmenetelmiin kuuluu luottokorttit, välitön pankkisiirto suoraan verkkopankista ja nettilompakot kuten Neteller ja Skrill. Joillain kasinoilla tallettaminen onnistuu myös puhelinlaskulle käyttämällä Siru Mobile tai Zimpler maksunvälittäjiä. Pelejä voi pelata myös halutessaan leikkirahalla. Tämä on hyvä keino kokeilla uusia pelejä ilman oman rahan sijoittamista ja päättää vasta leikkirahalla pelaamisen jälkeen, haluaako kyseiseen peliin laittaa oikeaa rahaa. Leikkirahalla pelatessa kannattaa kuitenkin muistaa, että myös voitot maksetaan leikkirahana.

Voinko pelata kasinopelejä puhelimella?

Kyllä voit! Suurin osa nettikasinoista tarjoaa pelejä myös mobiilissa, joko erillisessä ladattavassa sovelluksessa tai suoraan selaimeen optimoidussa versiossa. Kaikkia pelejä ei kuitenkaan vielä valitettavasti löydy mobiilista, vaan suurempi pelitarjonta löytyy vielä selainpohjaisista versioista. Älypuhelimien ja tablettien kasvavan suosion myötä pelaaminen on siirtymässä entistä enemmän mobiilin puolelle ja sekä nettikasinot, että pelintarjoajat vastaavat parhaansa mukaan pelaajiensa huutoon. Parhaimmilta nettikasinoilta löytyykin jo erittäin toimivia ja joissain tapauksissa jopa selainversiota parempia versioita mobiilista, joten pelaajat pääsevät nauttimaan kasinoelämyksestä olipa käytössä sitten iOS- Android- tai Windows-käyttöjärjestelmää käyttävä älylaite.